|
Etusivulle Riistanhoito ![]() Lippusiimaa käytetään pääasiassa talvella ketun metsästyksessä. Periaatteena on, että oletettu ketun päivämakuupaikka kierretään jalan tai suksilla ja lasketaan kierrokseen jäävät ketun meno- ja tulojäljet. Jälkien perusteella päätellään onko kettu kierroksen sisällä. Kierrettäessä ei saa mennä liian lähelle ketun makuupaikkaa, muuten se lähtee liikkeelle ennen aikojaan. Kun on varmistunut, että kettu on kierroksen sisällä vedetään lippusiima paikoilleen puiden ja pensaiden oksille. Lippujen alareunan tulisi olla ketun silmien korkeudella, n. 10 cm lumenpinnan yläpuolella. Siiman paikoilleen asettelun jälkeen passimiehet asettuvat passiin siiman sisäpuolelle ja ajomies ajaa ketun varovasti liikkeelle. Lippujen materiaalina käytetään yleensä väriltään punaista, jotakin kevyttä materiaalia, esim. keinokuitukangasta. Siimana voidaan käyttää esim. tekokuitusiimaa tai vahvaa kalastajalankaa. Lippujen leveys tulisi olla n. 5 - 10 cm ja korkeus n. 20 cm. Liput kiinnitetään siimaan solmimalla, ompelemalla tai liimaamalla n. 50 - 100 cm:n välein ja siiman pituus tulisi olla ainakin pari-kolme kilometriä. Siimaa voidaan kuljettaa erilaisissa keloissa, mutta hyvän kuljetusvälineen saa myös isosta repusta, johon laitetaan vaneri pohjalle ja suuaukkoon rautalanka, jolla pidetään repun suu auki. Siima puretaan ja kerätään reppuun. Siimaa tulisi säilyttää ihmisten asuintiloissa, jolloin siihen tarttuu ihmisen haju. Lippusiimalle löytyy käyttöä myös kesällä. Kanalinnun pesän ympärille kierretään lippusiima vähintään 20 metrin etäisyydelle. Siiman alle voi vuolla puukolla lastuja hajusaippuasta. Pitäisi tepsiä maapetoja vastaan. Lisää tietoa (Pesiensuojausopas) saa mm. Riihimäen erämessuilta MKJ:n osastolta ja Metsästäjä-lehden numerosta 3/2002.
© Eräsivut.net email:webmaster@erasivut.net . |