Koirat![]() Suomenajokoira
Suomenajokoira on Suomen ja Pohjoismaiden suosituin ajokoirarotu. Sitä käytetään eniten jäniksen metsästyksessä, mutta myös ketun metsästykseen suomenajokoira soveltuu ja käytetäänkin paljon. Luonteeltaan suomenajokoira on erittäin rauhallinen ja ystävällinen. Se viihtyy yhtä hyvin kaupunkiasunnossa kuin maaseudulla. Jänistä metsästettäessä koira etsii yöjäljen perusteella jäniksen makuupaikan ja kun jänis löytyy, koira alkaa haukkumaan tai paremminkin kiljuu jäniksen nähdessään ja sen lähtiessä liikkeelle. Ajon aikana koiran äänen perusteella voidaan päätellä mm. kuinka lähellä jänistä koira on ja mistä päin jänis mahdollisesti tulee. Joskus jänis saattaa tulla todella kovaa vauhtia varsinkin sellaisten ajokoirien edellä, jotka ajavat ilmavainulla ja oikovat jäniksen jälkiä eivätkä kulje tarkkaan jälkiä myöten. Hitaampien koirien edellä taas jänis ehtii kaikessa rauhassa välillä istuskelemaan ja kuuntelemaan koiran ääntä. Kun tälläinen jänis pomppii metsästäjän näkyville ja istahtaa,voi huonompikin ampuja yrittää itselleen paistia. Suomenajokoiralla metsästettäessä jänis saattaa kiertää isoakin lenkkiä johtuen nopeasta ajosta. Pienemmille alueille paremmin soveltuvia ajokoirarotuja ovat beagle ja dreeveri. Lisää tietoa ajavista koirista saat esim. SAJ:n kotisivuilta. Alkuun © Eräsivut.net email:webmaster@erasivut.net |