|
Etusivulle Metsästysalueet ![]() Itä-Kuhmo (5618)![]() Villin Pohjolan metsästysalue Itä-Kuhmo sijaitsee itärajan tuntumassa Kuhmon itäpuolella. Alue rajoittuu rajavyöhykkeeseen, jossa liikkuminen ilman lupaa on kielletty. Rajavyöhyke on merkitty maastoon keltaisilla tolpilla ja kieltotauluilla. Alue jatkuu ylöspäin suunnilleen Hyrynsalmen korkeudelle. Alueella on myös luonnonsuojelualueita, joissa on metsästyskielto. Kuitenkin ainakin Elimyssalon luonnosuojelualueella paikallisilla asukkailla on oikeus metsästää.Alueen kokonaispinta-ala on n. 60000 ha. Metsähallituksen oppaan mukaan riistakanta koostuu teerestä, metsosta, pyystä, hanhesta, jäniksestä ja KARHUSTA ! Maasto koostuu vanhoista metsistä ja taimikoista, soista ja metsälammista. Alueella sijaitsee neljä kämppää, joita Villi Pohjola vuokraa.
Olimme alueella metsällä 10. - 13.9.1998, kaksi miestä, ajokoira ja pystykorva. Sää oli pari
ensimmäistä päivää sateinen ja tuulinen. Riistaa oli todella vähän, ei lintuja eikä jäniksiäkään,
ei ainakaan sattunut meidän kohdalle.Ensimmäisenä päivänä saimme kaksi jänisajoa, ja silloin tilanne näytti vielä lupaavalta, mutta illalla repussa oli ainoastaan YKSI PYY ! Toisena päivänä ei löytynyt jäniksiäkään ja saalis oli sama kuin ensimmäisenä päivänä; PYY! Kolmantena päivänä sää vähän kirkastui ja näimme yhden teeren ja saimme saaliiksi koiran ajosta reissun ainoan jäniksen ja lisäksi yhden pyyn! Viimeisenä aamuna rajamiehet tulivat kyselemään lupia ja kertoivat,että tänä vuonna pitäisi olla vähän enemmän lintuja kuin viime syksynä! Viimeisen päivän saalis oli taas yksi pyy! Metsoista emme saaneet minkäänlaista havaintoa. Isoimmat reissulla nähdyt linnut olivat metsälammessa asustelevat kaksi joutsenta. Asuntovaunun kanssa liikkuvalle alueella on hyviä vaununpaikkoja ja opasteita paremmille teille.
Alkuun ![]() email:webmaster@erasivut.net |