Etusivulle
Metsästysalueet


Hyrynsalmi-Ristijärvi (5611)


Villin Pohjolan metsästysalue Itä-Hyrynsalmi sijaitsee Hyrynsalmen itäpuolella. Alueella on 77230 ha maata ja 2917 ha vettä. Alue on hajaantunut isolle alalle Hyrynsalmelta Moisiovaaraan päin, valtion maiden välissä on yksityisten maita, ja se koostuu parista isommasta ja useista pienistä alueista. Maasto on vaihtelevaa ja muodostuu taimikoista, nuorista ja vanhoista metsistä, soista ja lammista.

Ainakin syksyllä 1997 kanalinnunmetsästyksen alussa lintukanta oli Hyrynsalmellakin melko heikko, kuten monessa muussakin paikassa. Metsoja nähtiin tai kuultiin kahteen mieheen viiden päivän aikana ainoastaan pari kappaletta. Riekkoja, pyitä ja teeriä sensijaan kohdattiin vähän useampia. Jäniksiä Hyrynsalmella oli kohtalaisesti, olivat vaan melko pieniä vielä tuolloin syyskuussa. Alueella on tavattu myös metsäpeuroja ja karhuja.




Alkuun

© Eräsivut.net
email:webmaster@erasivut.net