Radiolähentinseurantaa on käytetty monilla eri eläinlajeilla (nisäkkäillä, linnuilla, liskoilla) tutkimusmenetelmänä. Radioseurannan avulla voidaan hankkia hyvinkin yksityiskohtaista tietoa esimerkiksi eläinten liikkumisesta ja elinympäristöjen käytöstä, lisääntymisestä ja kuolevuudesta. Radiolähetintekniikalla on kaksi päätarkoitusta: 1) radiojäljitys (radio tracking) eli tutkittavien eläinten paikannus ja 2) radiotelemetria (radio telemetry) eli tietojen keruu eläinten elintoiminnoista tai käyttäytymisestä. Monissa julkaisuissa puhutaan kuitenkin yleisesti telemetriasta, vaikka kyseessä olisikin paikannus. Kanalinnuista radiolähetintutkimusta on tehty mm. tarhakasvatetuilla ja luonnonvaraisilla metsoilla, peltopyillä, fasaaneilla, riekoilla ja teerillä. Lisäksi mm. kanahaukkoja on seurattu aktiivisesti käyttäen radiolähettimiä.
Luonnonvaraisten eläinten pyynti on aina luvanvaraista (Maa- ja metsätalousministeriö). Lisäksi eläimen merkitseminen radiolähettimellä vaatii Koe-eläintoimikunnan luvan. Tällaista lupaa voi hakea sellainen henkilö, jolla on tarvittavat tiedot koe-eläintoiminnasta, esim. koe-eläinten hoitoa ja lainsäädäntöä käsittelevä kurssi käytynä. Sopivan radiolähettimen painosta on annettu suositukset. Radiolähettimen painon tulisi olla alle 4 % eläimen painosta. Yleinen ohje on, että kaulalähetin saa olla 2-3 % ja selkäreppu 4 % linnun painosta. On muistettava, että lähettimen aiheuttama lisäpaino lisää eläimen energian kulutusta!
Peltopyillä on käytetty sekä kaula- että selkälähettimiä (merkki Biotrack, Englanti). Aikaisemmin oli käytössä 9 grammaa painavia kaulalähettimiä ja ja kiinnitysvaljaineen 15 grammaa painavia selkälähettimiä. Pariston kestoikä on eri kokoisilla lähettimillä erilainen, 9 gramman lähettimillä reilu puoli vuotta (6-9 kk) ja 15 gramman lähettimillä noin vuosi. Viimeisintä mallia olevat kaulalähettimet painavat vain 5 grammaa, ja niiden kesto on n. 6 kk. Kuolevuus on ollut näillä uusilla keveillä lähettimillä selvästi pienempää kuin vanhoilla 9 gramman "murkuloilla". Selkälähettimet kiinnitetään valjailla, jotka kulkevat lintujen siipien ali ja kaulan ympäri.
Eri lähettimien on todettu haittaavan eläintä lajista riippuen. Esimerkiksi petolinnuilla ei voi käyttää kaulalähettimiä, sillä niiden on voitava vaivatta niellä isoja ravintokappaleita. Toisaalta selkälähetin voi kuluttaa selkähöyheniä niin, että selkään tulee paljas laikku. Tämän kautta haihtuu lämpöä, mikä taas talvella voi tuottaa ongelmia. Hyvänä esimerkkinä tästä on kanahaukka, jolla oli kokonainen käpylintu mahassaan, ja painoakin vielä n. 100 grammaa oli normaalin nälkiintymisrajan. Kuitenkin se oli todennäköisesti kuollut hypotermiaan kovalla pakkasella, eli paljaan laikun kautta on ruumiinlämmön hävikki ollut kohtalokkaan suurta (R. Tornberg). Puhumattakaan siitä, että lähetin voi tuntua kylmältä kiveltä paljaassa selässä.
Valjaiden kiinnittäminen siipien ali voi vaikeuttaa lentämistä. Kaulalähettimen asentamisessa on oltava tarkka, että linnulle jää mahdollisuus täyttää kupunsa. Kaikenkaikkiaan lähettimen asettaminen onkin taidetta. Ankarissa oloissa lähetin voi pahimmassa tapauksessa olla se "oljenkorsi, joka katkaisee kamelin selän". Liian tiukka lähetin aiheuttaa eläimelle huomattaviakin haittoja, kun taas liian löysälle asetettu lähetin riisutaan pois tai eläin voi esimerkiksi takertua siihen jalastaan. Eri lähetintyyppiä kantaneiden peltopyiden eloonjäävyydessä ei ole havaittu merkittäviä eroja, mutta em. syistä kaulalähetin on suotavampi (Ahti Putaalan huomio).
Radioseurannassa käytetään käsinsuuntimisessa antennia. Vaihtoehtoja on useita, esim. 5-elementtinen Yagi-käsiantenni ja CE-12 vastaanotinta (Custom Electronics) tai 4-elementtinen Yagi-antenni ja kenttävastaanotin (Televilt RX-81, tai RX-900). Suomessa taajuusala on välillä 138.200 - 138405 MHz. Käsinsuuntimisen lisäksi joskus voidaan joutua pienlentokoneen kyytiin etsimään kauemmaksi siirtyneitä lintuja. Suuntimisessa linnut paikannetaan yleensä kahdesta ristikkäisestä suunnasta. Seurantaa voidaan tehdä tarpeista riippuen esim. joka päivä, joka toinen päivä tai kerran viikossa. Ellei kohde ole viikon aikana siirtynyt paikasta toiseen, on syytä käydä tarkastamassa tilanne ihan paikan päällä. Pesimäaikana voi olla kyseessä naaraan jääminen pesälle hautomaan, mutta varsin usein on kyse surullisemmasta löydöstä.
Radiolähetinseuranta on kallista ja aikaavievää, joten se on suunniteltava tarkoin. Lintujen huolelliseen merkintään ja seurantaan on varattava riittävästi aikaa, muuten kalliiden lähetinten hankkiminen on ollut hukkaan heitettyä.
Kirjoittanut Tuija Liukkonen-Anttila