ERÄSIVUT.NET
<- Edellinen Seuraava ->
|
ERÄSIVUT.NET <- Edellinen Seuraava -> PELTOPYISTÄ |
Peltopyy (Perdix perdix) on alunperin lauhkean ilmastovyöhykkeen ruohostoarojen lintu, mutta se on oppinut hyödyntämään ihmisen muokkaamaa ympäristöä, laidun- ja viljelysmaita. Peltopyyn levinneisyys kattaa suurimman osan Eurooppaa, Vähä-Aasian ja Kaukasuksen Kaspianmeren pohjoispuolelta Keski-Aasiaan. Euroopassa laji puuttuu Islannista sekä Fennoskandian ja Venäjän pohjoisimmista osista. Suomessa peltopyy elää levinneisyytensä pohjoisrajalla, joka kulkee Oulun korkeudelta kaakkoon. Peltopyyn uskotaan saapuneen Suomeen 1800-luvun alussa idästä Karjalan kannaksen kautta maanviljelystä seuraillen. Kuitenkin vanhojen kirkonkirjojen mukaan lajia on tavattu jo 1690-luvulla. Ensimmäiset istutukset metsästystarkoitukseen tehtiin jo 1750-luvulla todennäköisimmin ruotsalaista alkuperää olevilla linnuilla. Peltopyy jaetaan useaan alalajiin (rotuun), joskaan jaottelusta ei olla täysin yksimielisiä. Alalajihan tarkoittaa sitä, että lajista on useita eri muotoja, jotka ovat esim. maantieteellisesti eriytyneet toisistaan niin, että ne eivät luonnossa pääse lisääntymään keskenään. Niillä on kuitenkin tallella kyky lisääntyä toistensa kanssa, mikäli ne pääsevät yhteen. Peltopyyllä, kuten monilla muillakin lajeilla, alalajeihin tai rotuihin jaottelu tapahtuu tiettyjen väri- tai mittaominaisuuksien perusteella. Nimirotu Perdix perdix perdix kuvataan ”itäisten harmaiden” ja ”läntisten ruskeiden” peltopyiden välimuotona. Sitä tavataan Skandinaviassa, Brittein saarilla, Keski-Euroopan halki Alpeille ja Balkanille asti, sekä Pohjois-Amerikassa istutettuna. P. p. hispaniensis on yleisväritykseltään tumma rotu, jolla on suuri ja tumma hevosenkenkäkuvio rinnassa. Rotu elää Ranskassa Pyreneiden ja Espanjassa Cantabrian vuoristoissa. P. p. italica on italialainen rotu, jonka puhtaan muodon epäillään jo kuolleen sukupuuttoon. Tällä rodulla on myös tumma hevosenkenkä, ja se muistuttaakin hyvin paljon P. p. hispaniensista. Kaksi viimemainittua on EU listannut erittäin uhanalaisiksi. P. p. sphagnetorum on Alankomaiden koillisosan erittäin tumma rotu. Tätä alalajia tavataan myös luoteis-Saksassa. Kaikki viisi edellä mainittua ovat ns. läntisiä alalajeja, joiden pääsävy on ruskea. |
Itäisiä alalajeja on kolme: päältä himmeänharmaa P. p. canescens elää Turkissa, Kaukasuksella, Transkaukaasiassa ja Iranissa. Tästä rodusta sanotaan myös, että sen värityksessä on vain vähän ruskeaa ja hevosenkenkä on ruosteeseen vivahtava. P. p. robusta on kalpean harmaa ja pitkäsiipinen alalaji. Sitä tavataan Uralilta, lounais-Siperiasta ja Kazakhstanista, mutta se muuttaa talveksi etelämmäs. Pitkäsiipisyyden arvellaankin kehittyneen mahdollistamaan pitkät lentomatkat. P. p. lucida on meidän alalajimme, jota löytyy mm. Karpaateilta itään, Bulgariasta, Kreikasta sekä entisen Neuvostoliiton alueelta. Tämä alalaji on hieman harmaampi kuin nimirotu. Nykyaikaista DNA-tekniikkaa hyödyntävässä tutkimuksessa on selvinnyt, että meillä peltopyyn tarhakanta on varsin laajasti alalajia P. p. perdix. Oletettavasti tarhalintuja on tuotu Ruotsista Suomeen, jolloin niiden alkuperä voi olla Tanskassa, Saksassa ja jopa Ranskassa asti. Kesyt tarhalinnut ovat lisääntyneet tarhassa hyvin, paremmin kuin ehkä luonnosta hankittu ”villi veri”, ja näin tarhakannassa tämä eteläisempään leudompaan ilmanalaan sopeutunut rotu on päässyt ylivallalle. Tätä tyyppiä ei kuitenkaan ole DNA-tutkimuksissa löytynyt luonnosta edes Etelä-Pohjanmaalta, jossa joidenkin kuntien alueella istutustoiminta on ollut varsin vilkasta. Tutkimustulosten perusteella tarhattujen lintujen elossasäilyvyys vapautuksen jälkeen on heikkoa. Pääsyy tähän löytyy lintujen käyttäytymisestä, ne kun eivät osaa varoa petoja, ja lentokykykin voi olla heikko. On kuitenkin selvää, että syitä löytyy myös ruuansulatuskanavan sopeutumattomuudesta kuitupitoisen luonnonravinnon käyttöön ja heikkoudesta ravinnon hyödyksikäyttämistehokkuudessa. Eräs selittävä tekijä voi olla lintujen perinnöllisen sopeutumisen puute suomalaisen talven vaatimuksiin.
|
Joitakin tarhaukseen liittyviä näkökohtiaLuonnonvaraisten ja tarhalintujen eroja tulisi tarkastella luonnonvalintateorian valossa: yksilöt, jotka ovat sopeutuneet paremmin ympäristöönsä, jäävät todennäköisemmin eloon ja tuottavat enemmän jälkeläisiä, kuin ne yksilöt, jotka ovat huonommin ympäristöönsä sopeutuneita. Tarhassa eläimeen kohdistuvat valintapaineet ovat kuitenkin täysin erilaiset kuin mitä luonnossa. Tarhalinnun tulisi olla mahdollisimman stressitön, jotta se lisääntyisi hyvin. Tämä tarkoittaa käytännössä ihmiseen tottumista ja kesyyntymistä. Linnun pitäisi liikkua tarhassa turvallisesti tai normaalia vähemmän, jotta loukkaantumisriski häkin tai aitauksen rakenteisiin olisi mahdollisimman pieni. Lisäksi sen tulisi kyetä käyttämään saamansa ravinto mahdollisimman hyvin hyödyksi. Silloin kun lintuja kasvatetaan vain lihaksi, ei niiden ”laadulla” ole suurtakaan väliä. Toisaalta, esim. luomulihan tuotanto asettaa tarkat rajat tuotantomenetelmille. Jos lintuja kasvatetaan luontoon istutettavaksi tilanne muuttuu ratkaisevasti. Mikäli linnut on tarkoitus ampua lähiviikkojen aikana, voidaan toimia vähän väljemmin kasvatuksessa. Siinä tapauksessa että peltopyitä kasvatetaan tarkoituksena lisätä kantaa, tai palauttaa se alueelle, mistä se on jo hävinnyt, ollaankin sitten aivan eri ongelmien äärellä. Aivan ensin on muistettava, että on selvitettävä ne syyt, miksi peltopyy hävisi alueelta. On turha yrittää palauttaa sitä alueelle, missä ympäristönmuutokset ovat olleet niin suuria, että se ei alueella enää pysty elämään. On myös tärkeää varmistaa, että istutetaan sellaista kantaa, joka on geneettisestikin sopeutunut esim. ilmasto-oloihin. Keskieurooppalainen peltopyy on sopeutunut aivan erilaisiin talvioloihin kuin suomalainen peltopyy. |
LisääntyminenPeltopyiden tarhauksessa on hyvä muistaa se, että linnut viettävät talvet parvissa, joissa yleensä on emot poikasineen. Keväällä parvet hajoavat ja parit muodostetaan niin, että kumppania etsitään toisesta talviparvesta. Emopari pysyy yhdessä, mikäli mahdollista. Tätä pariutumisstrategiaa tulisi kunnioittaa myös tarhassa. Poikueita voi toki yhdistää talveksi, jotta saadaan energiataloudellisesti kannattavia ryhmiä. Noin kahdeksan tai yhdeksän lintua on minimi, jolla ryppäytyessä saadaan kovallakin pakkasella pidettyä ruumiinlämpötila riittävänä. Keväällä peltopyitä tarkkailemalla voidaan kohtuullisen helposti huomata muodostuneet parit. Naaraat valitsevat puolison ja pari kulkee yhdessä vaikka parvi olisi vielä samassa häkissä. Tarhatut ja villit peltopyyt munivat jotakuinkin saman määrän munia, tavallisesti n. 20-22. Parhaat munijat saattavat pyöräyttää jopa 30 munaa. Tarhassa peltopyy on kuitenkin helppo saada munimaan reilusti yli 30 munaa, mikäli munia kerätään hautomakonetta varten. Hautomakoneen lämpötila on n. 37.8 °C ja suhteellinen ilmankosteus n. 55-60 %. Pari päivää ennen kuoriutumista ilmankosteus nostetaan 80 %:iin, ja munat siirretään mahdolliselle kuoriutumisalustalle, etteivät poikaset kuoriuduttuaan pääse putoamaan korkealta. Korkeampi ilmankosteus helpottaa poikasten kuoriutumista. Kun poikaset ovat kuivuneet, ne voidaan siirtää kasvatuslaatikoihin. Ensimmäisen elinvuorokauden ne tulevat toimeen ruskuaispussista saamallaan vararavinnolla. |
Aikuisten ja poikasten ruokintaVaivattomin tapa ruokkia peltopyitä (kuin myös muita kanalintuja) on tarjota niille kaupallista kananrehua. Näissä rehuissa on hyvin tarjolla kaikki tarvittavat ravintoaineet, ja paljon energiaa, mutta haittana voidaan mainita korkea sulavuusaste ja alhainen kuitupitoisuus. Kananpoikasille tarkoitetuilla rehuilla poikaset kasvavat nopeasti ja painaviksi, mutta alhaisesta kuitupitoisuudesta johtuen suoliston ei tarvitse "tehdä töitä" ruuan käsittelemiseksi. Tarhatuilla peltopyillä ja metsoilla on todettu mm. lihasmahan olevan selvästi pienempi (lihasmassaa vähemmän) kuin villeillä lajitovereilla. Villien lintujen ravinto on hyvinkin karkeaa ja kuitupitoista, ja lihasmahan jauhamistehoa tarvitaan. Lisäksi mm. ohut- ja umpisuolet ovat tarhalinnuilla selvästi lyhyemmät, mikä edelleen kertoo siitä, ettei tarhalinnuilla ole tarvetta laajalle ravintoaineiden imeytymispinta-alalle, sillä ravinnossa on ylenmäärin ravintoaineita. On myös mahdollista, että pienempi maksan koko tarhalinnuilla voi olla merkki siitä, että niillä on heikompi kyky tehdä haitattomaksi kasvien haitta-aineita. Kuitupitoinen ravinto luontoonvapautuksen jälkeen voikin olla aikamoinen shokki elimistölle, jolla ei ole valmiuksia sitä käsitellä. Tutkimuksissa on todettu, että tarhatuilla peltopyillä, jotka koeoloissa siirtyivät äkillisesti luonnonravinnon käyttöön, ravinnon hyödyksikäyttämistehokkuus laski huomattavasti, eli ne saivat ravinnosta vain vähän energiaa talteen, kun taas ulosteiden mukana taas poistui runsaasti energiaa. Tämä on merkki siitä, että elimistö ei pysty hyödyntämään luonnonruokaa heti istutuksen jälkeen ja seurauksena voi olla nälkiintyminen ja kuolema, ennen kuin ruuansulatuskanava on ehtinyt sopeutua uuteen ravintoon. Sopeutumisaika voi olla useita viikkoja, jopa muutamia kuukausia. Kanalinnuille olisi siis hyvä syöttää vihantaa, orasta, siemeniä ja jyviä, vaikka kananrehua olisikin tarjolla. Luonnonravinnon käyttöön siirtymiseen liittyy myös muitakin ongelmia. Ne peltopyyt, jotka koeoloissa siirtyivät ilman totutusaikaa luonnonravinnon käyttöön, söivät grammamääräisesti enemmän kuin kananrehulla ruokitut linnut. Tämä tarkoittaa sitä, että ne kuluttivat aikaa ruokailuun enemmän, jolloin voidaan olettaa, että ne luonnossa olisivat pidemmän aikaa näkyvillä ja vähemmän valppaita. Puhumattakaan siitä, että niiden on opeteltava löytämään ja tunnistamaan ravinnoksi hyvin soveltuvat jyvät, siemenet ja muut kasvinosat. Nämäkin seikat tulisi ottaa huomioon ruokintaa suunniteltaessa. Vaikkakin aikuinen peltopyy on lähes täysin kasvinsyöjä, poikaset ovat n. kolmen viikon ikään lähes täysin eläinravinnon käyttäjiä. Kasviravintoon ne siirtyvät asteittain. Tämä tulisi ottaa huomioon myös lintujen kasvatuksessa. Poikasille voi tarjota esim. raatokärpäsen toukkia tai muurahaisen koteloita (pihkan suhteen on oltava varovainen, ettei se liimaa nokkaa kiinni!). Keitettyä kananmunan keltuaista voi myös tarjota, mutta se voi aiheuttaa löysiä ulosteita, jotka aiheuttavat peräpäässä tukoksia. Kaikenlaisten selkärangattomien haaviminen ja tarjoaminen poikasille on suotavaa, jotta niiden ruuansulatuskanava kehittyisi mahdollisimman "luonnonmukaiseksi". Kasviravintoa tulisi tarjota n. 2-3 viikon iästä lähtien sen osuutta lisäten ja eläinravinnon osuutta vähentäen. Sopivaa kasviravintoa on mm. pihatähtimö ("vesiheinä"), tatarit, jauhosavikka, tai esim. idätetty kaura tai ohra. Lisäksi voi tarjota mm. viljan jyviä ja rikkakasvien siemeniä. Sopivan kokoisia rikkakasvien siemeniä ovat mm. jauhosavikan, tatarien ja erityisesti pillikkeiden siemenet. Ravinnon lisäksi on aina oltava puhdasta vettä tai lunta ja jauhinkiviä tarjolla. Poikasille tarjottavat jauhinkivet on luonnollisesti pienempää raekokoa kuin aikuislintujen. Sairauksista kokkidioosin ennaltaehkäisy on tärkeää, sillä peltopyyt ovat sille herkkiä. Ripulia voi yrittää hillitä mm. sekoittamalla puuhiiltä rehun joukkoon. Hygienian on tarhaoloissa oltava hyvä, sillä likaisissa häkeissä sairaudet ja esim. erilaiset jalkavaivat lisääntyvät nopeasti. Kannibalismi ja höyhentennokkiminen ovat ikäviä ilmiöitä, joiden ilmaantumista voidaan yrittää ehkäistä monipuolisella ravinnolla, riittävällä tilalla, häiriöttömyydellä ja hyvällä hygienialla. |
Lentoharjoittelun merkitysKun halutaan kasvattaa mahdollisimman laadukkaita ja toivon mukaan myös luontoon hyvin sopeutuvia yksilöitä, on tärkeää ottaa seuraavia seikkoja huomioon kasvatuksessa. Ensinnäkin, linnut eivät saa kesyyntyä liikaa. Kesyt linnut toki lisääntyvät tarhassa hienosti, sillä ne eivät stressaannu yhtä pahoin kuin vähemmän kesyt, mutta kesyyntyminen aiheuttaa ongelmia siinä vaiheessa kun lintujen pitäisi pärjätä luonnossa, eli esim. pakoetäisyys pedon läsnäollessa lyhenee vaarallisen lyhyeksi. Ihmiskontaktit tulisi saada mahdollisimman vähäisiksi. Toiseksi, linnuilla pitäisi olla tilaa harjoittaa lentolihaksiaan, sekä rintalihaksia että sydänlihasta. Sekä tarhatuilla peltopyillä että metsoilla on todettu, että tarhalintujen lentolihasten ja sydämen koko ovat selvästi pienemmät kuin villeillä yksilöillä, vaikka tarhalinnut ovat painavampia. Painavuus onkin rasvaa, ei lihasta! Lisäksi tarhatuilla linnuilla on todettu alhainen lihaksen hapetusreaktioissa tarvittavien entsyymien aktiivisuus, mikä edelleen kertoo siitä, että hapenkuljetuskyky on alhainen, ja näin ollen myös lentovalmiudet, sekä lentoonlähtö että varsinainen lento, ovat villejä lajitovereita heikompia. |
Mitokondrio-DNA peltopyytutkimuksessaMitokondrio on solun energiataloudesta vastaava elin, jolla on oma rengasmainen DNAnsa (mtDNA). MtDNA periytyy vain maternaalisesti eli ainoastaan äitilinjassa. Kun siis yksilöllä on normaalisti puolet isän ja puolet äidin geenejä, on mtDNA vain äidin peruja. Minkäänlaista tekijäinvaihduntaa ei mtDNAssa tapahdu, eli varsinaisia mtDNA-risteymiä ei synny. On kuitenkin olemassa viitteitä siitä, että esimerkiksi viiriäisen ja japaninviiriäisen risteymät voisivat erottua mtDNAn emäsjärjestyksen perusteella. MtDNAta pidetään myös hyvin neutraalina, eli ympäristötekijät eivät siihen vaikuta. MtDNAta käytetään yleisesti työkaluna tutkittaessa populaatioiden geneettistä rakennetta, eri lajien sukulaisuussuhteita ja muodostettaessa sukupuita. MtDNAn lähteenä voidaan käyttää vaikkapa linnun sulasta tupen kärkeä, eli sitä osaa, joka on ollut linnussa kiinni. Myös verinäytteitä, kuolleina löytyneiden eläinten kudoksia, karvoja ja jopa ulosteita voidaan käyttää DNAn eristämiseen. Populaatiogeneettisissä tutkimuksissa yleisesti käytetty mtDNAn "pätkä" on ns. kontrollialue. Linnuilla kontrollialue on n. 1100-1500 emäsparia pitkä. Kontrollialue jaetaan kolmeen osaan (kontrollialue I, II ja III), joissa muuntelun määrä vaihtelee. Yleensä keskimmäinen osa on varsin konservatiivinen, eli siinä on muuntelua vähän, kun taas I ja III osat sisältävät runsaasti muuntelua. Esimerkiksi peltopyyllä I alue on n. 410 emäsparia pitkä, kohtuullisen paljon muunteleva ja siten myös informatiivinen. MtDNAn kontrollialue I perusteella suomalainen luonnonvarainen peltopyy poikkeaa tarhatusta keskieurooppalaisesta peltopyystä vähintään noin 14 eri kohdassa. Vaikka nykyään kovasti arvostellaankin ns. molekyylikelloja niiden epätarkkuudesta, tämän perusteella voidaan arvioida, että nämä kaksi peltopyyn alalajia erosivat toisistaan jo n. 1.1 miljoonaa vuotta sitten! Tämä tarkoittaisi sitä, että niiden yhteinen kantamuoto eleli ennen ei viime, vaan ennen edellistä jääkautta! Todennäköisesti näiden alalajien esi-isät elivät viimeisen jääkauden vähintäänkin kahdessa eri turvapaikassa eli refugiossa. Meidän peltopyymme vetäytyi itään Kaukasukselle ja osa jäi mahdollisesti Balkanille (kreikkalainen peltopyy on samanlainen kuin meikäläinen!). Keskieurooppalainen peltopyy taas "talvehti" Iberian niemimaalla ja mahdollisesti Alppien takana Italiassa. Edesmennyt Oulun yliopiston eläintieteen professori Lauri Siivonen epäili jo 1950-luvulla, että eurooppalaisen peltopyyn istuttaminen luontoon on voinut heikentää alkuperäisen kantamme sopeutumista mm. ankariin talviin, ja siten aiheuttanut kannan romahtamisen. Tämä tarkoittaa siis sitä, että vaikka mtDNA-risteymiä ei olekaan nähtävissä, näiden kahden alalajin risteytyessä jälkeläistössä sopeutumiseen vaikuttavia geeniyhdistelmiä ja -komplekseja voi päästä purkautumaan, jolloin nämä olisivat huonommin sopeutuneita esim. talvioloihin. Risteymäjälkeläiset voivat olla lisäksi heikentyneitä lisääntymiskyvyltään. Puhumattakaan siitä, että näiden keskieurooppalaisten tuontilintujen oma menestyminen Suomen talvessa voi olla heikkoa, onhan vastassa -30 °C pakkanen, jäinen tuuli ja paksu hanki - tekijöitä, joihin ne eivät kotiseudullaan ole tottuneet. Edellä mainitussa tekstissä en suinkaan ole kirjoittanut mitään sellaista, mikä on ehdottomasti ainoa totuus, vaan tapoja ja kokemuksia on monia ja varmasti yhtä oikeita. Tämä on vain minun mielipiteeni. Kirjoittanut Tuija Liukkonen-Anttila |
|
|
Sivun alkuun Aloitussivulle Seuraava -> © 2002 Parhalahden Metsästäjät Ry & Eräsivut.net |